Eipä nouse käsiä tai näy peukutuksia. Linkkarissa ei tule yhteydenottoja eikä työtarjouksia. Kaveripyyntöjäkin saan vain vertaisiltani tai niiltä, jotka tarjoavat apuaan sammaloituneeseen somepresenssiini. Kiitos näistä, ne lohduttavat egoani. Hetken.
Työnteko ja työurani ovat avittaneet minua pitkälle sieltä mistä lähdin. Kerrostalolähiöistä duunariperheen köyhästä arjesta lähelle merenrantaa omaan kotiin. Kliseisesti kuvaten ”kova työ on kantanut hedelmää”. Olen mielestäni antanut ja saanut paljon. Tämä koskee sekä henkistä että aineellista hyvää. Menettänyt kovin vähän. Luopunut kyllä.
Omien valintojeni myötä olen ollut muutamia vuosia välitilassa. Jonkun sanoituksen mukaan kohti uutta kulkien. Elän vaihetta, jossa olen osittain luopunut hallinnan ja osaamisen tunteen harhasta sekä ”varmasta” kuukausittaisesta palkasta. Yrittäjänä yritän, opettelen, ideoin, myyn ja teen paljon työtä, josta ansio tulee ehkä myöhemmin, ehkä ei. En ole kovasti katkeroitunut, ainakaan vielä, vaikka välillä pelottaakin melkein itkuksi asti. Jossakin sisälläni vielä kuitenkin kuplii toivo, kroppani toimii ja mieleni on avoin.
Monien ikäisteni, jo entisten työkaverieni ja nykyisten tuttujeni näkökulmasta yrittäminen ei ole se suuri mahdollisuus, ei edes vaihtoehto. Ajattelen paljon esimerkiksi irtisanomisuhan alla olevaa Karitaa, joka on koko pitkän työuransa työskennellyt yhteyspäällikkönä postitusfirmassa. Mieleeni nousee myös Paula, jonka pääasiallisena tehtävänä on ollut kirjapainossa aineistojen valmistelu painokoneelle, mutta työt loppuivat. Molemmat rautaisia ammattilaisia, joustavia, hyvällä asenteella ja yhteistyökyvyillä varustettuja ihmisiä. Heissä molemmissa on edelleen vahvasti läsnä sisäinen yrittäjyys ja vastuu omasta tekemisestään. Yrittäjäksi ryhtyminen ja oman osaamisen myyminen on tässä elämänvaiheessa haastavaa. Heidän mielestään mahdotonta.
Tuttavapiirissäni on myös kaltaisiani moninaisissa johdon, päällikkötason ja asiantuntijan rooleissa toimineita henkilöitä. He ovat tehneet näitä ”siistejä sisätöitä” ja kerryttäneet kokemusta työskentelystä eri kokoisissa organisaatioissa. Tällä hetkellä meistä moni on työttömänä ja puhuu siitä, että ikä on työllistymisen este. En väitä, etteikö olisi. Monella meistä voisi ollakin osaamista ja ideoita yrittäjyyteen, mutta realistinen käsitys ja epävarmuus toimeentulosta ei houkuta. Meitä konsultteja ja valmentajia, kun on tarjolla ruuhkaksi asti.
Kriitikko Keijo
Ystäväni Keijo kertoo, että hyvin pitkään työurallaan häntä arvostettiin siitä, että hän oppi nopeasti, tarttui tehtäviin ja sai paljon aikaiseksi. Hän muistelee esihenkilöään, joka neuvoi ”Keijo hyvä, mieti ennen kuin teet”. Keijolla oli ennen kiire ryhtyä suorittamaan. Esihenkilön ohjauksella hän kehitti taitojaan kyseenalaistaa, pohtia ratkaisumalleja ja suunnitella tekemisiään. Hyvä kombo suunnitelmallisuutta ja toimeenpanoa edisti urakehitystä pitkän matkaa, toimariksi asti. Kahdesta viimeisimmästä työpaikastaan Keijo on irtisanottu. Hän itse analysoi potkujen suurimmaksi syyksi sen, että hänellä on rohkeus nostaa esiin havaitsemiaan epäkohtia ja asettua eriävälle kannalle esihenkilönsä kanssa. Näin hän on toiminut, koska on mielestään nähnyt järjettömyyden siinä mitä päätetään ja miten toimitaan. Ymmärrän Keijon pointit.
Jääräpäät, muka dynaamiset
Kun keskustelen työnantajan edustajien kanssa, kuulen ajoittain puhetta vanhan liiton porukasta, besserwissereistä, jääräpäistä ja yhteistyökyvyttömistä änkyröistä. Henkilöistä, jotka kohtelevat epäasiallisesti nuorempia kollegoitaan ja myrkyttävät ilmapiiriä. Mitään uusia toimintatapoja ei suostuta opettelemaan ja tietoa ei jaeta muille. Hypitään esihenkilöiden silmille ja johdetaan omaa agendaa. Ei suostuta keskustelemaan, saati sitten kompromisseihin. Kuulemani esimerkit eivät ainakaan pura olettamuksia, joita meihin liittyy.
Tietysti on myös toisenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia. On työpaikkoja, joissa jopa jo eläköitymisiässä olevista tekijöistä ei haluta päästää irti. Ystäväni Ari teki neljä vuotta ”ylitöitä” 68-vuotiaaksi asti, synnytti koko sen ajan hyvää tulosta, oli kiva työkaveri ja nautti työstään. Arin kohdalla otettiin käyttöön joustava työaika, hän teki pari viimeistä vuotta nelipäiväistä viikkoa. Tukenaan ja turvanaan työarjessa hänellä oli pitkän aikaa kollega Suvi, jonka kanssa työtehtäviä jaettiin.
Kaverini Timo on edelleen projektipäällikön roolissa, vaikka alin eläkeikä meni ohi jo pari vuotta sitten. Timolla on niin sanotusti homma hanskassa, hyvä vuorovaikutus esihenkilöiden, kollegoitten ja asiakkaiden kanssa, molemminpuolinen ilo työarjessa. Ennen projektipäällikön hommiaan Timo oli koko tiimin esihenkilönä. Viidenkympin loppupuolella hän pyysi työnantajaltaan mahdollisuutta luopua johtajan roolista ja siirtyä projektipäällikön tehtäviin. Tämä mahdollistui ja sen myötä avautui jollekulle toiselle mahdollisuus seuraavaan siirtoon urallaan, johtajan rooliin.
Tällä viikolla kuulin nelikymppisen, sote alalla toimivan yrittäjän näkemyksen siitä, miten meillä on johtorooleissa aivan liikaa 60-vuotiaita henkilöitä. Nämä johtajat kuulemma pyrkivät näyttäytymään dynaamisina ja aikaansaavina pitäessään kiinni tuoleistaan ja statuksistaan. Mielipiteen esittäjän mukaan he saavat päätöksillään ja toiminnallaan aikaan enemmän sekasortoa kuin järjestystä ja tuottavuutta. Tämän kommentoijan mielestä näiden johtajien olisi syytä siirtyä muihin hommiin ja jättää johtaminen niille, jotka ymmärtävät miten työarkea oikeasti sujuvoitetaan.
Peiliin katsominen
Mitä siitä seuraisi, jos minä, Keijo, muut jäärät ja ”muka dynaamiset” päästäisimme irti peloistamme, joita piilottelemme ”pitkän kokemuksen ja viisauden” kuoren alla. Luopuisimme statuksistamme, kaikkivoipaisuuden paatoksestamme ja osa meistä myös erinomaisen hyvistä liksoista. Myöntäisimme, että se malli, jolla töitä on tähän asti tehty, on muuttunut ja oma nykyinen arvotuotto työmarkkinassa ei ehkä olekaan enää niin kovin hyvä. Tietenkään tämä ei ole näin yksioikoista, enkä väitä, että kaikkien kohdalla asia olisi näin. Voisiko olla niin, että tilan antaminen itseään pätevimmille voisi tarjota meille stressittömämmän ja arvokkaamman työuran viimeisen mailin.
Luin äskettäin kommentin, jossa Jussi kertoi hakeneensa työtehtävää, mikä hänen sanojensa mukaan ”nykyasenteilla” mitattuna tarkoitti uralla taaksepäin menoa. Häntä ei kutsuttu haastatteluun. Omien sanojensa mukaan hän ei ole vaarallinen tai vaikea vaan pyrkii auttamaan ja tukemaan muita, jopa esihenkilöäkin mitenkään nolaamatta. Miksi työnantajan on vaikea uskoa, että joku voi olla motivoitunut ja onnellinen palattuaan perustyön äärelle nousujohteisen uran päätteeksi?
Totuuksia Z-sukupolven edustajalta
Kysyin kaksikymppiseltä tyttäreltäni mikä on boomeri?
Hän vastasi: ”Se on vähän niin kuin sinä, eli et ole mukana nykypäivän trendeissä etkä meiningissä. No sori ei sun pidäkään.”
Toinen kysymys ” Voisitko tehdä minun tai kaltaiseni kanssa töitä?”
Hän vastasi: ” Joo voisin”.
Kysymykseni meille kaikille kuuluu: Miten pääsemme ikään liittyvistä olettamuksista, stigmoista ja kaikesta lokeroinnista eroon?
Kohti valoisampaa huomista!
Sari Lehtoaro, boomeriyrittäjä
PS.
Osallistuin äskettäin Työterveyslaitoksen järjestämään webinaariin, jossa aiheena oli ”Tekijöitä ja uudenlaisia resurssointiratkaisuja ikääntyvien palveluille”. Mielenkiintoisinta oli se, miten työn resurssointi ja suunnittelu voidaan nähdä ja toteuttaa uudella tavalla. Työtehtävien kautta, ei rooleihin sidottuna. Ideana ajatus siitä, miten me voimme halutessamme myydä resurssiamme moneen eri organisaatioon eri tehtäviin satunnaisesti, määräaikaisesti tai osa-aikaisesti. Moni tekee jo nyt niin, eikä vain perinteisen keikkatyöläisen roolissa vaan esimerkiksi vastapainoksi asiantuntijatyölle teet työtä hierojana parina päivänä viikossa. Tämä on tätä päivää ja tulevaisuutta.
