ASIAKASREFERENSSI – IRINA KUHA

Irina:

Kun työpaikkani ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja edessä olivat ensin lomautukset ja myöhemmin irtisanominen, koin tarvitsevani tukea työnhaun aloittamiseen. Edellisestä työnhausta oli jo aikaa, ja pelkkä ajatus CV:stä ja hakemuksista tuntui raskaalta. Sarin kanssa aloittamani yhteistyö kuitenkin muutti tilanteen: jo varhaisessa vaiheessa meillä oli työnhaun suunnitelma ja askelmerkit olemassa, eikä tilanne tuntunut enää toivottomalta.

Sari ei tyytynyt vain tekniseen apuun hakemusten tai LinkedIn-profiilin päivittämisessä, vaan hän haastoi pohtimaan syvemmin: mikä minulle on tärkeää, mitä todella haluan tehdä, miten sanoittaa osaamistani ja arvojani. Hänen teettämänsä harjoitukset toivat selkeyttä ja rohkaisivat näkemään uusia mahdollisuuksia. Mielestäni Sarin roolia voisi kuvata alussa oivaltamisen auttamiseksi, oman motivaation, arvojen ja tahtotilan selkiyttäminen loi vahvan perustan työnhaulle.

Yhteistyö oli käytännönläheistä ja inspiroivaa. Jo lähtötilannekartoitus auttoi murtamaan sen urautuneen ajattelun, että työnhaussa voi hakea vain samanlaisia tehtäviä kuin aiemmin. Sarilla on loistava kyky kysyä tarkentavia kysymyksiä ja kiteyttää olennaiset asiat. Lisäksi hänen kokemuksensa eri toimialoilta, erilaisista positioista ja laaja liiketoiminnallinen ymmärryksensä vakuuttavat.

Käytännön tasolla sain apua hakemusten ja CV:n hiomiseen, ja ennen työhaastatteluja Sari sparrasi kanssani kysymykset, joita työnantajat myöhemmin todella esittivät. Hän toi myös esiin, mitä työnantaja roolissa arvostaa. Haastattelujen jälkeen kävimme yhdessä läpi onnistumiset ja parannuskohteet, mikä oli äärimmäisen hyödyllistä seuraavia tilaisuuksia ajatellen.

Yhteistyön ansiosta sain päivitetyt hakudokumentit, opin arvostamaan osaamistani uudella tavalla ja sain rohkeutta hakea laajemmin kuin olin ajatellut. Kaikkein merkityksellisintä oli kuitenkin Sarin tapa kohdata: positiivinen, kannustava ja lämmin ote vahvisti omaa uskoani ja omanarvontuntoani.

Kenelle suosittelen Sarin palveluja?

  • Sinulle, jolla työnhausta on aikaa tai työnhaku tuntuu ylivoimaiselta.
  • Sinulle, jolla on kokemusta ja ikää, mutta epäilyttää, onko osaamisellasi enää käyttöä.
  • Sinulle, joka etsit uutta suuntaa työuralle tai haluat selkiyttää, mikä on sinun vahvuutesi.
  • Sinulle, joka et halua jäädä yksin, vaan kaipaat rinnallesi osaavan ja kannustavan sparraajan.

 

Tiivistetysti:

Sari on luotettava, läsnä oleva ja osaava koutsi, jonka ansiosta luotan siihen, että uusi työpaikka löytyy.

mirare-kokemuksia-sari-ja-irina-asiakasreferenssi
Jaa kirjoitus:
Facebook
Twitter
LinkedIn
Email
WhatsApp

Haluatko vaihtaa ajatuksia?

Tarjoan konkreettista tukea yrityskulttuurin nykytilan kartoitukseen ja strategiaa tukevan tavoitetilan määrittelyyn sekä muutoksen toimeenpanoon.

Valmennan, ohjaan ja haastan etsimään uusia näkökulmia, mahdollisuuksia, innostavia merkityksiä johtamiseen ja arkisen työn tekemiseen.

Sovitaan tapaaminen ja tutustutaan!

Sari Lehtoaro