Nyt olisi tarjolla kokemusta ja elämänkatsomusta. Suomessa on tällä hetkellä noin 80 000 yli 55-vuotiasta työtöntä, eli tarjontaan on. Vaan eipä nouse käsiä, että tänne palkataan oikein mielellään konkareita. Ei tule yhteydenottoja eikä työtarjouksia. Linkkarissa kaveripyyntöjäkin saa todennäköisesti vain vertaisilta tai niiltä, jotka tarjoavat apuaan sammaloituneeseen somepresenssiin. Kiitos niistä, ne lohduttavat. Hetken.
Yrittäjäksikö?
Monien 55+ vuotiaiden, jo entisten työkaverieni ja nykyisten tuttujeni näkökulmasta yrittäminen ei ole se suuri mahdollisuus, ei edes vaihtoehto. Ajattelen paljon esimerkiksi irtisanomisuhan alla olevaa Karitaa, joka on koko pitkän työuransa työskennellyt yhteyspäällikkönä postitusfirmassa. Mieleeni nousee myös Paula, jonka pääasiallisena tehtävänä on ollut kirjapainossa aineistojen valmistelu painokoneelle, mutta työt loppuivat. Molemmat rautaisia ammattilaisia, joustavia, hyvällä asenteella ja yhteistyökyvyillä varustettuja ihmisiä. Heissä molemmissa on edelleen vahvasti läsnä sisäinen yrittäjyys ja vastuu omasta tekemisestään. Mutta yrittäjäksi ryhtyminen ja oman osaamisen myyminen on kuitenkin tässä elämänvaiheessa haastavaa. Heidän mielestään mahdotonta.
Tuttavapiirissäni on myös kaltaisiani moninaisissa johdon, päällikkötason ja asiantuntijan rooleissa toimineita henkilöitä. He ovat tehneet näitä ”siistejä sisätöitä” ja kerryttäneet kokemusta työskentelystä eri kokoisissa organisaatioissa. Tällä hetkellä meistä moni on työttömänä ja puhuu siitä, että ikä on työllistymisen este. En väitä, etteikö olisi. Monella meistä voisi ollakin osaamista ja ideoita yrittäjyyteen, mutta realistinen käsitys ja epävarmuus toimeentulosta ei houkuta. Meitä konsultteja ja valmentajia, kun on jo tarjolla ruuhkaksi asti.
Kriitikko Keijo
Ystäväni Keijo kertoo, että hyvin pitkään työurallaan häntä arvostettiin siitä, että hän oppi nopeasti, tarttui tehtäviin ja sai paljon aikaiseksi. Hän muistelee esihenkilöään, joka neuvoi ”Keijo hyvä, mieti ennen kuin teet”. Keijolla oli ennen kiire ryhtyä suorittamaan. Esihenkilön ohjauksella hän kehitti taitojaan kyseenalaistaa, pohtia ratkaisumalleja ja suunnitella tekemisiään. Hyvä kombo suunnitelmallisuutta ja toimeenpanoa edisti urakehitystä pitkän matkaa, ihan toimariksi asti. Kahdesta viimeisimmästä työpaikastaan Keijo on irtisanottu. Hän itse analysoi potkujen suurimmaksi syyksi sen, että hänellä on rohkeus nostaa esiin havaitsemiaan epäkohtia ja asettua eriävälle kannalle esihenkilönsä kanssa. Näin hän on toiminut, koska on mielestään nähnyt järjettömyyden siinä mitä päätetään ja miten toimitaan. Ymmärrän Keijon pointit.
Dinosaurukset, muka dynaamiset
Kun keskustelen työnantajan edustajien kanssa, kuulen ajoittain puhetta vanhan liiton porukasta, besserwissereistä, jääräpäistä ja yhteistyökyvyttömistä änkyröistä. Henkilöistä, jotka kohtelevat epäasiallisesti nuorempia kollegoitaan ja myrkyttävät ilmapiiriä. Mitään uusia toimintatapoja ei suostuta opettelemaan ja tietoa ei jaeta muille. Hypitään esihenkilöiden silmille ja johdetaan omaa agendaa. Ei suostuta keskustelemaan, saati sitten kompromisseihin. Kuulemani esimerkit eivät ainakaan pura olettamuksia, joita meihin liittyy.
Tietysti on myös toisenlaisia mielipiteitä ja kokemuksia. On työpaikkoja, joissa jopa jo eläköitymisiässä olevista tekijöistä ei haluta päästää irti. Ystäväni Ari teki neljä vuotta ”ylitöitä” 68-vuotiaaksi asti, synnytti koko sen ajan hyvää tulosta, oli kiva työkaveri ja nautti työstään. Arin kohdalla otettiin käyttöön joustava työaika, hän teki pari viimeistä vuotta nelipäiväistä viikkoa. Tukenaan ja turvanaan työarjessa hänellä oli pitkän aikaa kollega Suvi, jonka kanssa työtehtäviä jaettiin.
Timo jaksaa painaa
Kaverini Timo on edelleen projektipäällikön roolissa, vaikka alin eläkeikä meni ohi jo pari vuotta sitten. Timolla on niin sanotusti homma hanskassa, hyvä vuorovaikutus esihenkilöiden, kollegoitten ja asiakkaiden kanssa, molemminpuolinen ilo työarjessa. Ennen projektipäällikön hommiaan Timo oli koko tiimin esihenkilönä. Viidenkympin loppupuolella hän pyysi työnantajaltaan mahdollisuutta luopua johtajan roolista ja siirtyä projektipäällikön tehtäviin. Tämä mahdollistui ja sen myötä avautui jollekulle toiselle mahdollisuus seuraavaan siirtoon urallaan, johtajan rooliin.
Huonoa johtamista
Tällä viikolla kuulin nelikymppisen, sote alalla toimivan yrittäjän näkemyksen siitä, miten meillä on johtorooleissa aivan liikaa 60-vuotiaita henkilöitä. Nämä johtajat kuulemma pyrkivät näyttäytymään dynaamisina ja aikaansaavina pitäessään kiinni tuoleistaan ja statuksistaan. Mielipiteen esittäjän mukaan he saavat päätöksillään ja toiminnallaan aikaan enemmän sekasortoa kuin järjestystä ja tuottavuutta. Tämän kommentoijan mielestä näiden johtajien olisi syytä siirtyä muihin hommiin ja jättää johtaminen niille, jotka ymmärtävät miten työarkea oikeasti sujuvoitetaan.
Peiliin katsominen
Mitä siitä seuraisi, jos minä, Keijo, muut jäärät ja ”muka dynaamiset” päästäisimme irti peloistamme, joita piilottelemme ”pitkän kokemuksen ja viisauden” kuoren alla. Luopuisimme statuksistamme, kaikkivoipaisuuden paatoksestamme ja osa meistä myös erinomaisen hyvistä liksoista. Myöntäisimme, että se malli, jolla töitä on tähän asti tehty, on muuttunut ja oma nykyinen arvotuotto työmarkkinassa ei ehkä olekaan enää niin kovin hyvä. Ja jos rehellisiä ollaan, niin monelle nykyinen tahti on omasta mielestäänkin vaan liian kova, väsyttää. Tietenkään tämä ei ole näin yksioikoista, enkä väitä, että kaikkien kohdalla asia olisi näin. Mutta voisiko olla niin, että ”vähemmälläkin” työnteolla voisi pärjätä, ilman stressiä ja elää työnteosta nauttien uran viimeisen mailin.
Luin äskettäin kommentin, jossa Jussi kertoi hakeneensa työtehtävää, mikä hänen sanojensa mukaan ”nykyasenteilla” mitattuna tarkoitti uralla taaksepäin menoa. Häntä ei kutsuttu haastatteluun. Omien sanojensa mukaan hän ei ole vaarallinen tai vaikea vaan pyrkii auttamaan ja tukemaan muita, jopa esihenkilöäkin mitenkään nolaamatta. Miksi työnantajan on vaikea uskoa, että joku voi olla motivoitunut ja onnellinen palattuaan perustyön äärelle nousujohteisen uran päätteeksi?
Totuuksia Z-sukupolven edustajalta
Kysyin kaksikymppiseltä tyttäreltäni mikä on boomeri?
Hän vastasi: ”Se on vähän niin kuin sinä, eli et ole mukana nykypäivän trendeissä etkä meiningissä. No sori ei sun pidäkään.”
Toinen kysymys ” Voisitko tehdä minun tai kaltaiseni kanssa töitä?”
Hän vastasi: ” Joo voisin”.
