
Elämän risteyskohtia ja heräämisiä
Nuorena haaveilin monenlaisista suunnista, mutta kirkas päämäärä puuttui. Sen sijaan minulla oli unelmia, toiveita ja sisälläni kulkenut oma totuus. Vuosien varrella olen oivaltanut, että elämä
Elossa ennen eläkettä -podcast löytyy Spotifysta
Elossa ennen eläkettä -podcast sai alkunsa, kun markkinointiviestintää työkseen kirjoittava nelikymppinen Johanna kertoi minulle haaveestaan jäädä eläkkeelle.
Käynnistyi dialogi, jossa ei ollut suorituspaineita, päälle puhumista ja pätemistä, vaan oli aikaa ihmetellä ja inspiroitua.
Dialogista syntyi mahdollisuus unohtaa roolit, asenteet ja olettamukset, heittäydyimme mukaan toisen tarjoamaan sanaan ja kuvaan.
Tutkimusmatka ja keskustelu toisen ihmisen kanssa kumuloi hyvää. Niinpä päätimme jatkaa keskustelujamme podcastissa.
Kutsumme sinut mukaan ajattelun hetkeen kanssamme.

Nuorena haaveilin monenlaisista suunnista, mutta kirkas päämäärä puuttui. Sen sijaan minulla oli unelmia, toiveita ja sisälläni kulkenut oma totuus. Vuosien varrella olen oivaltanut, että elämä